tiistai 31. toukokuuta 2011

Onneksi on perheneuvola

Tänään ois taas ns pääntyhjennysaika nuorimmaisella sekä minulla. Lapsonen nauttii kun pääseen psykologin haastamaan milloin missäkin pelissä. Yleensä selviää vielä itse voittajana. Eipä huomaakaan kun samalla jutellaan asioista. Itse saan sillä aikaa perhetyöntekijän kanssa tyhjentää päätäni.

Tänään taitaa olla juttulistalla isäikävä, minun jaksaminen jne... Leikkaus tulossa ja sen jälkeen arjessa selviäminen.

Jännä kuinka kukaan ei tarjonnut apua tai paikkaa mistä apua hakea(viranomaiset/sosiaalityöntekijät). Vaikka kyllä tiesivät kuinka tiukka tilanne oli silloin. Itse piti kanavat etsiä. Entä jos en olisi jaksanutkaan. Kukaan ei ole tarjonnut mahdollisuutta hakea tukiperhettä. Ilmeisesti koska meidän kaupunkimme säästää. Sellaiselle olisi ollut käyttöä. En jaksanut käydä enää tähän paperirumbaan. Tuettuja lomiakin voi hakea, mutta silti ne tällä hetkellä ovat liian kalliita minulle. Sairaspäivärahalla kituuttavalle kaikki ylimääräinen on liikaa.

Mutta jos taas alkaisi laittamaan välipalaa ja laittamaan tavaroita kasaan, jotta päästään nopsasti sinne perheneuvolaan lähtemään koulun jälkeen.

Mukavaa päivän jatkoa kaikille! Kommentoidakin saa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti